Jos viime viikko oli rankka, niin tämä on ollut vielä rankempi. En ole jaksanut edes kirjoittaa. Itse asiassa olen ollut useamman päivän sairaslomalla. Viime viikolla kirjoitin kuinka Harri oli päätänyt jättää vaimonsa. No viikonlopun aikana tilanne olikin muuttunut sitten ihan totaalisesti. Nyt minut on jätetty ja olo on ihan epätodellinen.

En oikein jaksa ajatella yhtään mitään.

Kyllä on ollut rankka viikko. Olen koko viikon yrittänyt pohtia mitä haluan elämältä.

Harri kertoo tehneenä päätöksen, hän aikoo viikonloppuna kertoa kotona, että haluaa avioeron. Olen melkein sillä kannalla, että olen itse valmis samaan päätökseen. Mutta pieni ääni takaraivossa kuitenkin sanoo toisin. Se pieni ääni myös kysyy olenko valmis yhteiseen tulevaisuuteen Harrin kanssa. Harri on sitä mieltä, että haluaa jakaa tulevaisuutensa kanssani.

Tunnen olevani rakastunut Harriin. Hänen kanssaan kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Mutta olenko rakastunut häneen vai rakastumisen tunteeseen? Miten voin olla varma, että meidän suhde tulee kestämään. Onko meistä kumpikaan kyllin vahva aloittamaan uuden suhteen.

Harrilla on jo asunto valmiina. Hän on eilen käynyt kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Hän olisi valmis ottamaan minut asumaan luokseen. Mutta uskallanko tehdä jotakin niin radikaalia? Entä jos taas epäonnistun? Entä mitä tapahtuu kun kerron miehelleni haluavani erota. Miten hän tulee reagoimaan. Hän on hankala jo muutenkin, miten hankalaksi hän tulee sen jälkeen. Entä miten kerron asiasta lapsille?

Viikonloppu meni oikein kivasti. Se sujui oikeastaan helpommin kuin olin uskonutkaan. Kumpikin lapsista kävi kylässä meillä ja miehenikin jaksoi olla hyvällä tuulella. Oli kuitenkin ihana palata tänään aamulla töihin ja päästä pusuttelemaan Harrin kanssa.

Katselin tuossa juuri tämän blogin lukijoiden määrää, se on huima. Kiva huomata, että tarinani kiinnostaa. Itse kirjoitan tätä vain ja ainoastaan omana terapiana. Mutta toivottavasti tästä saa joku muukin jotakin hyötyä omassa pohdinnassaan elämästään. Luulen, että meitä samassa tilanteessa olevia on paljon. En nyt tarkoita tätä tilannetta, että on avioliiton ulkopuolinen suhde, vaan nimenomaan narsistin kanssa elämistä.

Pahoittelen jos olen loukannut jonkun mielipidettä sillä, että kirjoitin henkisen väkivallan olevan pahempaa kuin fyysisen väkivallan. Fyysinen väkivalta on ihan yhtä tuomittavaa ja varmasti ihan yhtä satuttavaa. Omalla kohdalla joskus kuitenkin mietin, että voi kun tuo toinen osapuoli mieluummin löisi ihan fyysisesti. Ehkä sen jälkeen voisi olla helpompaa lähteä pois suhteestakin.

En myöskään mitenkään laske Harrin varaan. Hän ei ole syy, miksi olen eroa harkinnut. Hän on enemmänkin se kimmoke, joka voi auttaa minua lähtemään tästä avioliitostani. Ehkä Harrin avulla saan rohkeutta. En myöskään usko, että vaihtamalla tilanne paranee. Ja onhan se ihan täysin mahdollista, että Harri pitää minua vaan ns. lelunaan.

Eilen oli pitkästä aikaan todella kiva koti-ilta. Puoliso oli mitä ihanimmalla tuulella ja huomioi minua. Voi kun näitä iltoja olisi enemmän. Harrastimme illan päätteeksi ihanaa seksiä. Vaikka meillä on vaikeita hetkiä, niin näistä hyvistä päivistä saa voimaa hirveästi eteenpäin.